Tilastokeskus 28.1.2016 Kivihiilen kulutus alimmillaan yli kolmeen vuosikymmeneen vuonna 2015

Tilastokeskuksen julkaisemien ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus väheni vuonna 2015 edellisvuodesta 26 prosenttia. Kivihiiltä käytettiin sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena 2,6 miljoonaa tonnia. Kivihiilen kulutus on ollut näin alhaisella tasolla viimeksi 1980-luvun alussa.

2000-luvun keskiarvoon verrattuna kivihiilen kulutus oli 45 prosenttia alhaisempi. Eniten kivihiilen kulutus putosi sähkön erillistuotantolaitoksissa.
Kivihiilivarastot olivat 3,5 miljoonaa tonnia joulukuun 2015 lopussa, eli 14 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin.

Pekka Tiusanen
Hiilitieto ry viestintä
Lue lisää ja lataa Tilastokeskuksen tiedotteet ja taulukot alla olevista linkeistä: