Tilastokeskus 29.10.2020: Kivihiilen kulutus väheni 34 prosenttia tammi–syyskuussa

Kivihiilen kulutus väheni Tilastokeskuksen julkistamien ennakkotietojen mukaan kuluvan vuoden tammi-syyskuussa 34 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kivihiiltä käytettiin sähkön ja lämmön tuotannon polttoaineena 1,1 miljoonaa tonnia. Vuoden kolmannella neljänneksellä kivihiiltä kulutettiin 35 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Kivihiilen käytön väheneminen jatkoi samalla tasolla kuin vuoden kahdella ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kivihiilivarastot olivat syyskuun lopussa … Lue lisää

Tilastokeskus 1.10.2020: Suomalaisten kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat vuonna 2018

Suomalaisten tuottamat kasvihuonekaasupäästöt nousivat vuonna 2018. Samaan aikaan ilman epäpuhtauksien päästöt laskivat. Kasvihuonekaasupäästöt Suomessa ja ulkomailla olivat 60 miljoonaa tonnia, mikä oli lähes 2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Merkittävin tekijä kasvun taustalla oli energiantuotannon päästöjen kasvu 8 prosentilla vuoteen 2017 verrattuna lauhdesähkön tuotannon lisääntyessä. Energiahuollon vuosittaiset päästömäärät vaihtelevat huomattavasti etenkin sähkön tuonnin ja fossiilisen lauhdesähkön … Lue lisää