Hiilenkäytön tulevaisuus

Hiilenkäytön tulevaisuus

Kivihiilen käytön jatkaminen tulevaisuudessa ilmastohaittoja aiheuttamatta perustuu hiilidioksidin sitomiseen ja sijoittamiseen siten, että se ei pääse vapautumaan ilmakehään. Erotettu hiilidioksidi voidaan sijoittaa tyhjeneviin öljy- ja kaasukenttiin tai syvällä maaperässä oleviin suolavesikerrostumiin. Sijoituspaikat voivat olla maan alla tai meren alla.

Suomessa ei ole hiilidioksidin varastointiin sopivia vanhoja öljy- ja kaasulähteitä eikä suolavesikerrostumia. Erotettu hiilidioksidi joudutaankin todennäköisimmin kuljettamaan muualle loppusijoitettavaksi. Lähimmät mahdolliset alueet sijaitsevat Latviassa, Tanskassa, Puolassa, Saksassa ja Pohjanmerellä. Näiden kapasiteetista ei vielä ole kattavia tietoja. Arvioiden mukaan sijoitusmahdollisuuksia näillä alueilla voi olla muutamalle tuhannelle miljoonalle tonnille hiilidioksidia.

Maaperän kerrosten lisäksi hiilidioksidi voidaan sitoa teollisuuden sivutuotteisiin, kuten terästehtaiden kuonaan ja kaivosteollisuudesta syntyviin jätekiviin. Tässä menetelmässä sivukivistä ja kuonasta voidaan tuottaa magnesium- ja kalsiumkarbonaattituotteita. Ne ovat vaarattomia mineraaleja, jotka muodostuvat hiilidioksidin sitoutuessa lähtöaineisiin. Menetelmää on tutkittu myös Suomessa. Hiilidioksidin sitomisessa mineraaliin on ongelmana prosessien toistaiseksi huono hyötysuhde, karbonaattien valmistus tuottaa hiilidioksidia enemmän kuin hiilidioksidia saadaan talteen. Toisena ongelmana on raaka-aineena tarvittavien ja prosessissa syntyvien mineraalien määrä. Näistä syistä sitominen mineraaleihin onkin käyttökelpoisinta pienehköissä laitoksissa ja vain jos tarvittavien mineraalien ja hiilidioksidia sitovan lopputuotteen kuljetusmatkat eivät ole pitkiä.