Tilastokeskus 25.9.2014: Kasvihuonekaasupäästöt vähenivät teollisuudessa ja energiahuollossa vuonna 2012

Teollisuustuotannon lasku ja fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytön väheneminen pienensivät kasvihuonekaasupäästöjä Suomessa vuonna 2012, ilmenee Tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista. Öljyn, hiilen, maakaasun ja turpeen käyttöä korvattiin tuontisähkön lisäksi puupolttoaineilla, joiden hiilidioksidipäästöjä ei lasketa mukaan kasvihuonekaasupäästöihin. Kotitalouksien kasvihuonekaasupäästöt sen sijaan kasvoivat hieman. Tilastokeskuksen Ilmapäästöt toimialoittain -tilastossa päästöt lasketaan kansantalouden tilinpidossa käytettävän toimialajaon mukaisesti. Pekka Tiusanen Hiilitieto ry … Lue lisää

Tilastokeskus 28.8.2014 Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia vuoden 2014 tammi-kesäkuussa verrattuna vuoden 2013 vastaavaan ajankohtaan. Kivihiilen kulutus oli tämän vuoden tammi-kesäkuussa 24 prosenttia pienempi kuin 2000-luvulla keskimäärin vastaavana aikana. Kivihiilen käyttö pienentyi sähkön erillistuotantolaitoksissa vuoden ensimmäisellä puoliskolla noin 60 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tavallista lämpimämpi alkuvuosi sekä Pohjoismaiden parantunut vesitilanne vaikuttivat erillisen … Lue lisää

Hiilitiedon talviseminaarin 26.3.2014 aineisto nyt ladattavissa pdf-tiedostoina

Avaa https://hiilitieto.fi/julkaisut/esitykset/ Semiaarissa pidetyt alustukset: Ilmastonmuutoksen todellisuus ryhmäpäällikkö Lea Saukkonen, Ilmatieteen laitos Euroopan energialinjaukset Professori Sanna Syri, Aalto yliopisto Kolme vuotta Fukushimasta – mitä Saksan energiakäänteelle kuuluu? Petri Hakkarainen, D.Phil., suunnittelu- ja tutkimuspäällikön sijainen, ulkoasiainministeriö Merikuljetukset, rikkidirektiivin vaikutukset Toimitusjohtaja Matti-Mikael Koskinen, ESL Shipping Oy Pekka Tiusanen Hiilitieto ry:n viestintä

Tilastokeskus 24.3.2014, Energian kokonaiskulutus laski kaksi prosenttia viime vuonna

Hiili korvasi viime vuonna vesivoiman ja tuontisähkön vähenemistä ja hiilen käyttö kasvoi 17 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen julkistamista vuoden 2013 ennakkotiedoista. Energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt pysyivät ennallaan vuonna 2013. Hiilen käytön kasvu lisäsi hiilidioksidipäästöjä ja öljyn, maakaasun ja turpeen käytön väheneminen pienensi niitä. Energian kokonaiskulutus oli noin 1 341 PJ (petajoulea) eli noin 373 TWh … Lue lisää